Eläinlääkäri

Eläinlääkäri Pirkko Valmari

Elämäni eläinlääkärinä 

Valmistuin eläinlääketieteellisestä korkeakoulusta keväällä1980, jonka jälkeen olin Parikkalassa kunnaneläinlääkärin sijaisena noin vuoden. Eläinlääketieteellisessä tein 80-luvulla erilaisia assintentin ja klinikkaeläinlääkärin työtehtäviä  elintarvikehygienialla, hevosklinikalla ja useita vuosia Hautjärven klinikalla – kiertelin usein navettoja, sikaloita ja talleja eläinlääketieteen opiskelijat kyydissäni – opetin myös hevosten keinosiemennystä keväisin.

Sittemmin olin kunnaneläinlääkärin viransijaisena 80-luvulla Keravalla, Järvenpäässä ja Nurmijärvellä. 90-luvun alussa toimin eläinlääketieteellisen pieneläinklinikalla klinikkaeläinlääkärin sijaisena.

Oman yrityksen ja pieneläinvastaanoton perustin vuonna1987 ja olen huomannut koirien ja kissojen hoitamisen omimmaksi työkseni – tästä olen pitänyt eniten – välillä yksin työskennellen ja välillä myös ihanien työtoverien kanssa.

Lisäksi olen ollut Vermon ja Riihimäen raveissa kilpailueläinlääkärinä vuodesta 1982 asti ja tehnyt asiantuntijaprojekteja Suomen Hippokselle.

Elämäni eläimet 

Pienenä anelin jatkuvasti vanhemmiltani jotain lemmikkiä. Aluksi minulla oli kilpikonnia, mutta kerran äiti vahingossa lupasi että voisin ottaa koiran, jos siitä ei lähtisi karvaa. Äiti ei tainnut tietää, että villakoirista ei lähde karvaa, joten siitä lähtien minulla on ollut koiria -aluksi harmaa keskikokoinen, sitten musta iso villakoira, kasvatinkin yhden harmaan pentueen.

Työskentelin teini-iässä kahtena kesänä villakoirakenneleissä -ensin Ruotsissa, sitten Englannissa. Ylioppilaaksi tultuani olin Stockmannin kennelosastolla myyjänä vuoden verran ennen kuin pääsin eläinlääketieteelliseen.

Kotoa muutettuani meillä on ollut aina koiria – yleensä kaksi koiraa kerrallaan – lisää villakoiria, chihuahuoita, akita, yorkshirenterriereitä (niistä pari pentuettakin). Tällä hetkellä minulla on kaksi isovillakoiraa – musta ja valkoinen. Hevosia minulla on myös ollut -ravihevonen/ratsu Ramina ja sen neljä varsaa sekä shetlanninponi Tessa ja sen varsa Poku. Kissoja en ole pitänyt kotona, koska olen niille hiukan allerginen. Onneksi täällä vastaanotolla käy paljon ihania kissoja rapsutettavana ja hoidettavana.

Lämpimästi tervetuloa vastaanotolle!

Pirkko Valmari
Eläinlääkäri
Puhelin 0400 460 990

Tuusvet 022
Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someoneShare on LinkedInPin on PinterestShare on Google+